Esittely

Minä, Petra

Olen -89 syntynyt nuori nainen, joka hurahti hevosiin jo pienenä. Ja jonka lapsuuden haavena ja myöskin jo hiukan vanhemmalla iällä oli saada oma hevonen.
Ensi kosketus on tainnut tapahtua jo ennen kuin osasinkaan kävellä, jolloin äitini työskenteli ravitallilla. Joten tämä hevostelu taitaa kulkea iha verissä. ;)

Noin 5-6-vuotiaana aloitin ensimmäiset ratsastustunnit Rekikosken tallilla, Huittisissa. Sielä ratsastin muutaman vuoden, kunnes vaihdoin Tuorin ratsutilalle, Tuorilla kehityin paljon ratsastajana ja kisasin ensimmäiset kouluratsastuskisanikin sielä (HeC), jossa sijotuin 2. sijalle. Fiilis oli tuolloin sanoinkuvaamaton, koska kyseessä oli tuolloin aivan ekat kisani. :) Sittemmin kisasin myöskin yhdet estekisat. Kokoluokkaa en juuri nyt muista, mutta mistään isoita korkeuksista ei kuitenkaan puhuta.:D Muistan vain, että hevonen jolla menin oli kankea, töksähteleväinen eikä se oikein tuntunut mukavalta. Sijoituskin taisi tuolloin olla 5. enkä oikein syttynyt esteiden loikkimiseen, joten sittemmin olen ollut enemmän kiinnostunut kouluratsastuksesta kuin esteistä.

14-vuotiaana aloin sitten kotona puhumaan (ja paljon ennen sitäkin) josko saisin oman ponin tai hevosen. Omaa en saanut. Ei olisi ollut paikkaa ja yksityisenä pitäminen olisi tullut liian kalliiksi meille. Mutta, onneksi kaveripiiristämme löytyi yksi joka kasvatti (kasvattaa edelleenkin) shetlanninponeja, Hanna Laakeristo (Pineriver's ponit). Hänellä oli tuolloin kaksi vuotias tamma Coneridge Bellamy, jonka sain kesäksi hoitoon lähellä sijaitsevaan mummulaani. Bella oli aika arka, jonka vuoksi Hanna halusi antaa ponin minulle kesäksi hoitoon. Samalla sain kokemusta siitä millaista on pitää "omaa". Satoi tai paistoi, pakko oli mennä tallille. Ja muistan kuin elisen päivän sen kuinka juoksin paarmoja karkuun hikihatussa poraten kun vein lantoja läheiselle pellolle. Se ei ollut kivaa.
Bella oli todella ihana. Meillä oli hyvä yhteinen kesä ja oli hienoa nähdä kuinka poni alkoi luottamaan minuun. Alkuun se oli todella herkkä päästään. Koskea ei saanut, ei edes korviin. Mutta ajan myötä ja kovan työn jälkeen se alkoi luottamaan minuun ja sain ottaa vaikka koko pään syliini. Loppujenlopuksi se jopa tykkäsi siittä kun välillä sai hellyyttä.
Bella oli opetettu ajolle, jolloin sain myös ensimmäisen kosketukseni ajamiseen. Asia oli uutta vaikka olinhan käynyt raveissa paljon, mutta en itse ollut ajanut ollenkaan. Onneksi äidilläni oli kokemusta ja hänen ohjeistuksellaan pääsin siihenkin käsiksi. Jotenkin ajaminen alkoi tuntumaan omalta jutulta. Siinä oli sitä jotain, puuttuva palanen.
Sittemmin parina seuraavana kesänä minulla oli Hannalta Pineriver's Dimanche ja Saschka hoidossa. Saschka oli vain yhtenä kesänä, jolloin Dimma oli vasta 2-vuotias ja 3-vuotiaana Dimma oli minulla yksinään yhden kesän.

15-vuotiaana suoritin poniajokortin Kokemäellä.
Ilman Hannaa tuskin olisin osannut moiseen ryhtyä. Sain kortin ajaa silloin hienolla shetlanninponi oriilla Gläntans Piratella joka oli tuolloin astumassa tammoja Hannan tykönä.
Kortin suoritettua ajoin muutaman lähdön Suomeloiden Lovely Me nimisellä shettis tammalla. Sukkis oli aivan ihastuttava ja niin mukava ajokki. Sen kanssa oli hyvä saada kokemusta kilpailemisesta. Hienoin kokemus Sukkiksen kanssa oli kun saimme parannettua autoennetystä yli kymmenellä sekunnilla ja sijoitumme kolmanneksi. Kyseinen lähtö oli myös silloin toinen yhteinen lähtömme sekä ensimäinen autolähtömme.

Sitten meni muutama vuosi hissukseen hevosten suhteen. Kunnes muutin omilleni, maaseudun rauhaan lapsuuden kotiini. Ja jo ekana kesänä päätin, että pari ponia täytyy saada ja jälleen kerran Hannalta tuli pari shettis tammaa hoitoon, vanha tuttava Dimma sekä Millbays Moira. Tällä kertaa ponit olivat kyllä sekä kesän että talven, jolloin tuli kunnolla kokeiltua mitä se oman ponin pitäminen olisi. 2009-2010 vuosina kokeilin myöskin hiukan miltä tuntuisi valmentaminen ja kokeilinkin hieman Dimmaa valmentaa, mutta eipä se oikein sytyttänyt koska itse ei olisi kuitenkaan päässyt ajamaan ponia kilpaa oman iän vuoksi (mikä on ihan tyhmää). Joten se jäi siihen kokeiluun. Sen jälkeen päätin että oma sen on pakko olla. Miksi pitää muiden poneja kun omaakin jo voisi pitää. Joten sitten alkoi myyntipalstojen katselu.
Ravirussia etsein itselleni. Ja ensin meinasinkin ostaa Talli Poninhännän kautta Ruotsista nuoren ruunan, koska Suomen markkinoilla ei tuntunut löytyvät sopivaa tai sitten jos löytyi niin olivat kalliita. Kunne törmäsin Hevostalli.netin markkinoilla 1-vuotiaaseen russi tammaan, jossa isänä komeili maailmaennätys ori Gumino. Pistin viestiä varsasta ja sain vastauksen kuvan kera ja olin myyty. Varsa oli niin hyvän näköinen, vahva ja tasapainoinen.
Myöhemmin omistaja ilmoitti minulle, että varsalle oli sattunut pieni tapaturma toisen hevosen kanssa ja se oli käytetty klinikalla. Vasemman puoleiseen lapaan oli tullut kavion isku jonka vuoksi lihas oli vaurioitunut ja eläinlääkäri oli todennut, että siitä tuskin koskaan tulee juoksijaa. Se ei kuitenkaan minua lannistanut ja sovein tapaamisen ja lähdimme katsomaan varsaa Ruskoon. Harmitti se tietty hiukan moinen tapahtuma, mutta päätin kuitenkin varsan ostaa. Enkä ole katunut päätöstä! :)
Joten 2010 kesällä juhannuksen tienoihin Vallilan Hermione tuli Suttilan talliin! Tunne oli aivan uusi ja jännittävä. Varsinkin kun kyse oli varsasta ja tiesi että joutuu itse tekemään työt sen eteen. Hetaa oltiin kasvattajan tykönä ohjastettu takaa, mutta kärryjä sillä ei ollut vielä perässä ollut. Tuli päivä jolloin pistimme kärryt sille ensimmäistä kertaa perään ja kaikki sujui niin hyvin, että olin aivan ihmeissäni. Olimme varautuneet kaikkiin mahdollisiin tempauksiin, mutta varsa meni niin hiensti ja mallikkaasti. Siittä se sitten lähti kulkemaan. :)

Myöhemmin 2010 vuonna elokuussa Dimma lähti tallista ja Heta joutui olemaan yksin muutaman kuukauden.
Katselin taas markkinapalstoja. Tällä kertaa etsinnässä oli seuralainen. Tarjouksia tuli ja yhtä käytiin katsomassakin. Kunnes tuli tarjous naiselta jolla oli 6-vuotias welsh b tamma. Hänellä ei ollut enää aikaa ponin pitämiseen joten tarjosi sitä sitten minulle. Juttelimme tovin puhelimessa ja aloin kiinnostumaan tammasta. Kunnes myyjä alkoikin hiukan epäröimään myyntiä ja sitten päätin että menen katsomaan sitä paikan päälle ennen kuin myyjä peruu kokonaan aikeensa. Menimme äitini kanssa tallille jossa tamma oli yksityisenä ja ihastuimme siihen heti. Takaisin autoon päästyämme totesimme äitini kanssa samaan aikaan että "tuo se on". Päivän parin päästä soitin myyjälle ja tarjosin ostoani. Onnekseni myyjä suostui myymään sen minulle. Kokosin mahdollisimman äkkiä myyjän pyytämän ennakkosumman kokoon ja menin hakemaan tamman itselleni. Kun kauppakirjat tehtiin ja poni oli kopissa huokaisin helpotuksesta. Toinen poni Larkhill's Versailles oli saapunut Suttilan talliin. :)

Elokuussa 2011 muutimme mieheni kotipaikkaan Köyliöön. Lääniä ja plääni on, mutta ei ollut poneille sopivaa paikkaa joten hankintaan tuli kahden ponin siirtotalli. Uudenmaan Tallipalvelusta sellaisen hommasin tilaustyönä ja tyytyväinen olen ollut vaikka pieniä vastoinkäymisiä onkin ollut, mutta ne on onneksi saatu hoidettua pois alta. Kiitos valmistajan! :)

Parempi että ei enempää kirjoittele historiikkii. Ei tästä kuitenkaan romaania ole tarkoitus kirjoittaa. :) Eli näistä sanoista etiäpäin! Blogissani kerron mitä milloinkin puuhailen näiden kahden ihanan ponin kanssa. Käy myös katsomaan ponien esittelysivut!

Minä ja Versailles 2012.