Heta

VALLILAN HERMIONE

 

"Heta"
Gotlannin russ
tamma
syntynyt: 29.05.2009
kasvattaja: Iina-Maria Rantanen, Rusko
omistaja: Petra Vesala, Köyliö

Isä: Gumino (41,5ke - 36,1ake)
Emä: Milli Menninkäinen (2.30,5ke)
Emänisä: Rusch*

Koko suku täälä.

Heta tuli minulle 1-vuotiaana 24.6.2010. Olin jo pitkään haaveillut omasta hevosesta ja haave toteutui kun otti itseään niskasta kiinni ja pisti asialle liikettä. Niinpä etsintöjen jälkeen löysin Hetan. Onneani olen saanut kiittä siitä kuinka hyvän ponin olen löytänyt "vahingossa".

Kesällä 2010 aloin etsiskellä sopivaa ravirussia itselleni. Russi ja ravuri sen piti olla, koska olin hurahtanut ravien vauhdikkaaseen maailmaan äitini ja kavereitten kautta. Ja koska ikäni tuli vastaan shettisten ajamiseen oli vaihtoehtona siis russi.

Aluksi olin katsonut itselleni Ruotsin puolelta nuorta ruunaa, jonka olisin saanut ostettua Talli Poninhännän kautta. Suomessa tuolloin tuntui olevan kiven takana minulle sopivat ponit. Joko oli liian kalliita pudjetilleni taikka jos löytyi sopiva niin oli liian pitkän ajomatkan takana. Vaikka tokkopa siinä enään ajomatkat vastaan pistä kun sopiva löytyy, mutta ei kuitenkaan mikään säväyttänyt niin paljoa.

Olin jo alustavasti sopinut että Ruotsista katsotaan sopivaa, mutta sitten ajattelin että kuitenkin katson vielä läpi markkinapalstoja. Ja niinpä hevostalli.netin sivuilta osui silmääni 1-vuotias russ tamma jolla isänä Gumino. Ilmoitus oli hyvin vaatimato, joten päätin ottaa varsasta enemmän tietoa. Kasvattaja vastasi minulle kuvan kera ja kuvan nähtyäni olin myyty.

Heta varsana. Tämän kuvan sain Hetan kasvattajalta kysellessäni siitä 1. kertaa.

Meni pari päivää kun kasvattaja pisti viestiä, että Hetalle oli känyt tapaturma tarhassa. Toinen hevonen oli potkaissut sitä vasempaan lapaan ja se oli jouduttu viemään klinikalle ontumisen vuoksi. Eläinlääkäri oli todennut että vasemman lavan lihakset olivat surkastuneet ja, että siitä tuskin tulisi enään mitään juoksijaa. Tämän kuultani olin todella harmissani tapahtuneesta, mutta se ei kuitenkaan estänyt minua menemästä katsomaan varsaa. Joten soveimme ajankohdan jolloin menimme Hetaa katsomaan.

Paikanpäällä hyvin huomasi minkälainen vasen lapa oli. Harmittelin ja tutkailin. Pyysimme, että saisimme nähdä sen liikkeellä, joten päästimme Hetan juoksemaan kentälle jossa se sai liikkua vapaasti. Minun oli pakko ottaa siitä videokuvaa, koska olin niin jännityksissäni, että ei juurikaan mitään järkevää muistikuvaa tilanteesta saanut. :) Kotona aloin katselemaan rauhassa videoitani. Eivät sen liikkeet kauheesti mielyttäneet, mutta joku siinä varsasssa oli mitä halusin. Ja ajattelin mielessäni, että vaikka siitä ei juoksijaa tulisikaan niin voinhan minä sillä tehdä vanhempana vaikka varsan itselleni.

Joten halusin ostaa Hetan ja teimme kasvattajan kanssa kaupat.

Muutaman päivän päästä Heta tuotiin Suttilan talliin. Mahassa myllersi ja olin aivan äimänkäkenä kaiksesta tapahtuneesta. Siinä se sitten oli, ihka oma poni! Ei voinut tyttö enään onnellisempi silloin olla. Hyvä kun nukuttua sai yötä kun odotti aamua että sai mennä viemään oman ponin ihka ensimmäistä kertaa omaan tarhaan. :)

Kuvassa Dimma ja Heta.

Hetaa oli kasvattajan tykönä ohjastettu takaa, mutta ei ollut vielä kärryjen edessä ollut. Lokakuussa 2010 pistimme Hetalle ensimmäistä kertaa kärryt perään, muutaman ohjasajon jälkeen. Olimme varautuneet kaikkeen mahdolliseen mitä vaan voi tapahtua. Mutta poni käyttäytyi niin kuin olisi aina vetänyt kärryjä perässään. Olimme niin ihmeisämmä, mutta samalla niin tyytyväisiä tähän selväpäiseen varsaan. 

Tässä Hetalla on kärryt 2. kertaa perässä.

Tätä kirjoittaessani Heta on kääntynyt 4-vuotiaaksi ja olemme edistyneet tasaista tahtia hyväksi käyttöponiksi. Ja se mitä lääkäri sanoi varsasta, että siitä tuskin tulee juoksijaa...on todettu vääräksi. Lihasvammasta on muisto vain ja poni on saanut uutta lihasta ja liikkuu kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Meidän onni siis. :) Mutta silti voi olla, että haaveet raveista saattaa jäädä meidän osalta pelkäksi haaveeksi. Nimittäin jo 3-vuotiaana mittasimme sen 129cm korkeuteen, joten ylikorkeus saattaa koitua meidän esteeksi. Mutta olen päättänyt sen, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Blogissa pääset seuraamaan kuinka meidän käy!

Kuvassa Heta Teivon näyttelyssä 2012. Kuvaaja: Sallis Linqvist. Kiitos!